Vapaita tontteja Ylitorniolla
Julkaistu:
Ylitornion suotuisa taloudellinen kehitys, luonto harrastusmahdollisuuksineen sekä pohjoisen kaivoshankkeisiin liittyvät odotukset ovat lisänneet kiinnostusta myös Ylitornion tonttitarjontaa kohtaan.
Asettautuminen pysyvästi Ylitorniolle ei tyssää ainakaan palveluiden saatavuuteen; reilusti ylijäämäinen budjetti turvaa kunnan palvelutason ilman erityisiä kommervenkkejä. Sosiaali- ja terveyspalvelutkin voidaan järjestää kunnan omana toimintana, eikä kunnanjohtaja Tuomo Karjalainen pidä muuta vaihtoehtoa edes järkevänä pitkien välimatkojen vuoksi.
Yhdessä Övertorneån Matarengin taajaman kanssa Ylitornio muodostaa reilun 10 000 asukkaan alueen, jossa kaikki tarvittava on kompaktisti saavutettavissa, Karjalainen toteaa.
Pohjoisen kaivoshankkeet puolestaan lisäävät toteutuessaan Ylitornion houkuttelevuutta työssäkäyntialueena.
–Kaivoshankkeissa ei ole kyse pelkästään välittömistä työpaikoista, vaan hankkeet tulevat tarvitsemaan sekä palvelu- että muuta yritystoimintaa, huomauttaa Ylitornion yritysneuvoja Markku Norrena. Uusia työpaikkoja tullaan Norrenan mukaan aikaansaamaan myös matkailun kehittämishankkeiden kautta. Esimerkiksi Aavasaksan kehittämishanke tähtää metsästysmatkailun sekä kalastus-, melonta ja ohjelmapalvelutoiminnan eteenpäin viemiseen.
–Kehittämistyöhön sisältyy investointiohjelma, joka muutaman vuoden kuluessa luo pelkästään rakentamisessa useita kymmeniä uusia työpaikkoja, Norrena tarkentaa.
Kunnassa onkin varauduttu tulevaan kaavoittamalla uusia asuinalueita.
Esimerkiksi keskustan välittömässä läheisyydessä olevalla Mellantörmän -Tolpin alueella on niin kunnan kuin seurakunnankin, sekä pientalo- että rivitalorakentamiseen sopivia 1000-1800 neliön tontteja vapaana yhteensä 53 kappaletta. Osa tonteista on varattu 2-kerroksisille omakotitaloille, muutamalle tontille on mahdollista rakentaa myös halli.
–Tämäntyyppiset tontit ovat omiaan pienyrittäjien, esimerkiksi autoilijoiden tarpeisiin, kuvailee kunnaninsinööri Jarmo Jaako.
Tolpin alueen tonttihinnat vaihtelevat sijainnin mukaan 4,20 eurosta 6,10 euroon neliöltä. Rakentamisen pääasiallinen tehokkuusluku on 0,30, tonteille voi siten rakentaa varsin isojakin omakotitaloja.
Kunnallistekniikka alueelle on rakennettu kokonaan valmiiksi, sen sijaan kaukolämpöä Tolpissa ei ole tarjolla. Lämmitysmuodon valintaa ei kuitenkaan ole rajoitettu, myöskään julkisivu- ja kattomateriaaleja tai rakennuksen väritystä ei ole pyritty tarkasti määrittelemään, vaikka yhteneväistä rakennustapaa alueelle suositellaankin.
Keskusta-alueelta kunnalla on tarjota puolenkymmentä tonttia sekä pientalojen että liiketilojen rakentamiseen. Yksityisessä omistuksessa kirkonkylän alueella puolestaan on parisenkymmentä rakentamatonta tonttia.
Kuntakeskuksen ulkopuolella, haja-asutusalueella on niin ikään sekä kaavoitettuja tontteja että raakamaata. Esimerkiksi Pekanpäässä, Rousunvaaran aluella on kaavoitettu pientaloalue.
Tonttitarjonta ei suinkaan koske vain pienrakentamista, myös yritystoiminnalle on varattu tilaa, Jaako huomauttaa. –Kirkonkylän pohjoispäässä Alkkulan alueella on kymmenkunta vapaata teollisuustonttia.
Esimerkiksi Valtaiten varressa olevat tontit sopivat vaikkapa liikenneaseman tarpeisiin.
Ylitornion tonttitarjontaan voi tutustua kunnan internet-sivujen kuntainfo-linkistä avautuvalla karttasivulla. Lisätietoa rakentamisesta, tonteista ja maa-alueista voi kysyä kunnaninsinööri Jarmo Jaakon lisäksi rakennustarkastaja Heikki Ojalta.