Palaa edelliselle sivulle

Perustamassa yritystä?

Yrittäjäksi aikova joutuu puntaroimaan erilaisia vaihtoehtoja yritystoimintaa suunniteltaessa. Aluksi on syytä miettiä liikeideaa, vastuuhenkilöitä sekä millaisia kustannuksia ja tuottoja toiminnasta aiheutuu. Lisäksi on syytä miettiä kuinka toiminnan aloittaminen rahoitetaan ja kuinka paljon rahaa tarvitaan alkuinvestointeihin.

Liiketoimintasuunnitelmat ja kannattavuuslaskelmat ovat hyviä työkaluja suunnittelussa. Suunnitelmilla on kaksi selkeää tavoitetta, ensimmäinen on selkeyttää tuleva yritystoiminta yrittäjäksi aikovalle, samalla selviää hankkeen kannattavuus. Lisäksi suunnitelmat kertovat rahoittajille tai muille viranomaisille nopeasti, mistä on kysymys ja mitä hankkeella haetaan.

Ennen kuin teet mitään päätöksiä, niin ota yhteyttä yrityspalveluun. Mietitään sinulle sopivat tavat toimia. Mikäli yritys perustetaan tai hankinnat tehdään ennen kuin tarvittavat hakemukset ja päätökset on tehty ja saatu, on se usein syy evätä mahdollinen tuki.


www.yrityssuomi.fi